Works
Juha-Pekka Inkisen teoksia.
Epätavallisia ilmiöitä (2025)
Inkisen teokset kuvittavat ajan epävarmuudesta nousevia tuntoja.
Epätavallisia ilmiöitä -sarjan kuvat ovat rakennettuja kokonaisuuksia, joissa nykyaika ja menneisyys törmäävät. Inkinen ennustaa takaisinpäin: hän tekee uskottavia arvauksia siitä, mitä olisi voinut olla, käyttäen lähtökohtanaan menneisyyden kuvastoa. Samalla tavoin toimii myös generatiivinen tekoäly – rakenteeltaan konservatiivinen ja jopa nostalginen. Inkisen näkemykset kuitenkin särähtävät, ja hän tekee kuvan luomuna, huumoria unohtamatta.
Teokset muistuttavat vanhoja julisteita, mutta niiden sisältö on tätä päivää: ympäristön tila, militarismi ja arvomaailmat. Jugend-tyyliset koriste-elementit luovat outouden kerroksen, joka sekä houkuttelee että vieraannuttaa. Julisteiden näennäinen uskottavuus on osa Inkisen pyrkimystä – mitä vakuuttavammalta kuva näyttää, sitä tehokkaammin se horjuttaa katsojan suojauksia.
Materiaalit näihin kollaaseihin on kerätty kirpputoreilta ja museoiden kuva-arkistoista. Rakennuspalat ovat pääosin 70–130 vuotta vanhoja, mutta niistä syntyy kokonaisuus, jossa piikikäs nostalgia kohtaa nykyhetken ja jossa kauneus, outous ja kriittinen ajattelu kulkevat rinnakkain.
Unusual Phenomena (2025)
Inkinen's works capture the moods and anxieties born of uncertain times.
The Unusual Phenomena series presents carefully constructed images where past and present collide. Instead of predicting the future, Inkinen looks backwards: he imagines what might have been, drawing on the visual language of history. In this, his process resonates with generative AI — conservative in structure, even nostalgic — yet his images are intentionally dissonant, laced with wit.
At first glance, the works recall vintage posters, but their themes are urgently contemporary: environmental crisis, militarism, shifting values. Art Nouveau–inspired ornamentation adds an uncanny layer that both attracts and unsettles. The convincing poster-like style is deliberate — the more persuasive the image appears, the more effectively it destabilizes the viewer's assumptions.
The collages are composed from source material gathered at flea markets and museum archives. Their fragments, 70 to 130 years old, are reassembled into new wholes where sharp-edged nostalgia intersects with the present, and where beauty, strangeness, and critical reflection coexist.
42x69cm and 29x42cm inkjet prints
My Time (2025)
Minun aikani
Inkinen kuvasi 1985 ensimmäiset muotokuvansa tuttavistaan. Näissä kuvissa hän pyrki ilmaisemaan tulevaisuuteen katsomista, voimaa ja uuden, paremman ajan nousua.
Nuoruusaihe jäi hautumaan lähes neljäksikymmeneksi vuodeksi, jonka jälkeen Inkinen lähti aikamatkalle, tapasi ja kuvasi ystävänsä uudelleen. Vuorovaikutus jatkui luontevasti siitä, mihin se 1980-luvulla oli jäänyt. Kohtaamisesta syntyi Minun aikani -sarja, joka on nyt esillä Hippolyte Korjaamon näyttelyssä. "Kaikkien kuvattavien kanssa keskustelu jatkui siitä, mihin se 80-luvulla päättyi. Tunnelma oli hauska ja vuorovaikutteinen. Olimme samoja tyyppejä kuin ennenkin, ja kemiat toimivat. 38 vuotta kolahti kumeasti jonnekin", Inkinen kertoo. "Tätä ei olisi voinut toteuttaa millään muulla välineellä kuin kameralla. Tämä on juuri valokuvauksen ominta ydintä, ja aika on pääomaani, joka vain kasvaa."
Teoksissaan Inkinen haluaa tuoda ajan konkreettisesti näkyväksi. Hän pohtii, miten vanheneminen on väistämätöntä, mutta voi samalla tuoda elämään uusia sisältöjä. Maailma rakentuu pitkälti nuoruuden ihannoinnin ympärille, vaikka olisi tärkeää nostaa esiin myös eri-ikäisiä ihmisiä ja heidän elämänpolkujaan. Kulutusyhteiskunnassa vanhenemiseen liitetään usein negatiivinen sävy.
Taiteilija kokee, että elämä tarjoaa jatkuvasti uusia, mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Toisaalta voi olla myös vapauttavaa päästää irti: elämän keventyessä vastuut, kuten lasten kasvatuksen ja työvelvoitteiden myötä, vähenevät. Inkinen näkee vanhenemisen näyttäytyvän eri tavoin: toinen katsoo mennyttä elämäänsä lämmöllä, kun taas toinen odottaa innostuneena tulevaa.
Näyttelyn yhteydessä Bokeh Editions julkaisee Inkisen muotokuvapareista koostuvan Minun aikani -kirjasen.
My Time (2025)
Inkinen took 1985 first portraits of his acquaintances. In these images, he sought to capture a gaze into the future, strength, and the rise of a new, better era.
The theme of youth lay dormant for nearly forty years until Inkinen embarked on a journey through time, reconnecting with and photographing his friends once again. Their interaction resumed naturally, just where it had left off in the 1980s. This encounter gave rise to the series My Time. "With everyone I photographed, our conversations picked up right where they had ended in the '80s. The atmosphere was fun and interactive. We were the same people as before, and our chemistry was still there. Thirty-eight years faded away somewhere with a muffled thud," Inkinen reflects. "This could not have been realised with any medium other than the camera. This is the very essence of photography, and time is my capital—it only grows."
In his works, Inkinen seeks to make the passage of time visibly concrete. He reflects on how ageing is inevitable, yet at the same time, it can bring new meaning to life. The world is largely built around the idealisation of youth, even though it is equally important to highlight people of different ages and their life paths. In a consumer society, ageing is often associated with a negative connotation.
The artist believes that life constantly offers new and interesting opportunities. At the same time, letting go can also be liberating—as life lightens, responsibilities such as raising children and work obligations diminish. Inkinen sees ageing as something that manifests in different ways: one person looks back on their life with warmth, while another eagerly anticipates the future.
In conjunction with the exhibition, Bokeh Editions will publish Minun aikani, a booklet featuring Inkinen's portrait pairs.
42x69cm and 29x42cm inkjet prints
Vaihtoehtoisia menneisyyksiä (2022)
Alternative pasts
2022 Galleria A2, Helsinki
Vaihtoehtoisia menneisyyksiä
Kollaasini vaikuttavat historiallisilta dokumenteilta, mutta faktat eivät näytä pitävän paikkaansa. Häiritsevät elementit ja yhteenkuulumattomuudet kolhivat toisiaan.
Nämä kuvat ovat kuitenkin totta, sillä jossain kaikki, mikä yleensä voi tapahtua luonnonlakien puitteissa, tapahtuu. Olemme olemassa monina eri versioina rinnakkaisissa maailmankaikkeuksissa.
Multiuniversumi on äärellinen tai ääretön määrä maailmankaikkeuksia. Muita, meidän maailmankaikkeutemme ohella multiversumiin kuuluvia kaikkeuksia kutsutaan rinnakkaisiksi maailmankaikkeuksiksi.
Multiversumin mahdollisuus on nostanut esiin monia niin tieteellisiä, filosofisia kuin teologisiakin kysymyksiä.
Alternative Pasts
My collages are influenced by historical documents, but the facts don't seem true. Disturbing and unrelated elements collide.
These paintings are nonetheless true to life because somewhere in them everything which could possibly occur within the bounds of the laws of nature does happen. We exist in many different versions in parallel universes.
The multiuniverse is a finite or infinite number of universes that comprises all physical reality and the laws which regulate it. Universes belonging to other multiuniverses existing alongside our own are called parallel universes.
The possible existence of a multiuniverse has been postulated repeatedly in connection with scientific, philosophical and technological questions.
Pysäkkiaikakirjat (2021)
The book
Aloin vuonna 1986 tallentaa kamerallani helsinkiläisiä bussipysäkkejä ja niillä odottelevia ihmisiä. Kuvista koostui visuaalinen aikamatka, joka on arkinen mutta hauska.
Kuvasin pysäkkejä 17 vuoden ajan, kunnes lasikuituinen pysäkkikatosmalli vaihdettiin vuonna 2003 lasiseen. Kirjan kuviin liittyvät lyhyet, ajatuksia kutkuttavat tekstit syventävät kiehtovaa näkymää kadonneeseen aikaan.
Pysäkkien mainosplakaatit ovat olleet osa päivittäistä elämäämme. Jostain mielen syövereistä pulpahtelee unohtuneita muistoja, kun niitä näkee vuosien jälkeen uudelleen.
Pohdin valokuvieni kautta ajan mysteeriä. Mitä aika on? Mitä se tekee? Voiko sen nähdä? Mistä syntyy ajankuva?
Avaamaani kysymystä ajan luonteesta taustoittaa teoksen esipuheessa tähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja. Onko aikaa olemassa, jos kukaan ei ole seuraamassa sen kulkua?
Miten tavarat ovat (2016)
The Way of Things
Persoonallisen sisustamisen ihanne on johtanut merkilliseen yhdenmukaisuuteen. Minä olen kuvannut koteja, jotka ryöppyävät yksityiskohtia, joissa on paljon tavaraa, ja jotka ovat runsaudensarvia. Tällaisilla sisustuksen toisinajattelijoilla on pitkä etumatka makutuomareihin ja kauppamiehiin. Sellaista vapautta ei näe sisustusblogien, median ja markkinoiden maailmassa.
Puhun visuaalisesta tiheydestä. Pohdin, mikä on saanut aikaan moisen valinnan, ripustuksen, sommittelun.? Esteettinen silmä on monesti varma, ja välillä tulokseen vaikuttaa maksimaalisen pakkaustiheyden haku. Läsnä on usein halu suojella ja säästää, eikä vaivannäöllä ja ajankäytöllä ole mitään mittaa eikä määrää. Tuollaiset kodit ovat vaihtoehtoisia saarekkeita järkiperäisyyden ja tehokkuuden maailmassa. Näissä kuvissa sisustus villiintyy barokkisiin ja surrealistisiin mittoihin.
Minusta on arvo sinänsä, että hillittömyyksiä tapahtuu. Tällaiset saarekkeet ovat merkityksellistä, koska ne lisäävät monimuotoisuutta, ja ne ovat muistovarastoja, jotka luovat yhteyden menneisyyteen.
The Way of Things
The concept of bringing out your own personality in decorating has led to extraordinary conformity. Ihave photographed homes, that ooze in detail, with lots of things, that are the peaks of abundance. These types of exceptional interior designers are a long way ahead of others when reaching the judges of taste and salespeople. That kind of freedom is not seen in interior design bloggers, the media or the marketing world.
I am talking about visual abundance. I ponder what it is that has brought about these choices, pieces, combinations? The aesthetic eye is often certain and at times, the search for maximum abundance influences the end result. Often present is the wish to protect and save, there is no limit to the effort and time required to achieve these ends. These kinds of homes are alternative outposts in this rational and efficient world. In these pictures interior design is allowed to go wild to a baroque and surreal extent.
In my opinion, it is noteworthy in itself that these uncontrolled aspects happen. These outposts are meaningful as they add to diversity and they are memory storages that create a connection to the past.
Hei elämä-oudon maan kuvia (2016)
Collages of found photographs and postcards 1900-1930
Olen kollaasiteoksissani kuvia rinnastamalla tutkinut menneen ajan suomalaista visuaalista ajattelua. Mitä suomalainen näki, pohti ja tunsi?
Postikortit ovat menneisyyden visuaalista kulttuuria, julkisen ja yksityisen kuvamaailman rajapintaa. Tänään meillä on uudet keinot lähetellä tosillemme kuvia ja kertoa visuaalisia tykkäämisiämme. Sata vuotta sitten postikortit ja kuvat olivat vaikuttava media, jota tarkastelemalla voi nähdä kulttuurisia virtauksia ja tunnelmia. Uskon, että olennaista menneisyyden tajuntaa pohtiessa olisi hahmottaa se, mikä nauratti ja mikä aiheutti hämmästystä. Ja ketkä olivat muukalaisia ja millaista oli suhtautuminen erilaisuuteen? Miten poliittisen korrektiuden käsite on muuttunut? Näytän, mikä suomalaista innosti, mikä aate paloi hänen rinnassaan! Erityistä iloa tuotti löytää Suomen historian "epätäydellisyyksiä", lipsahduksia, menneisyyden riehaantumisia ja eräänlaisia "historian hylkäämiä roskia".
Historiaa tutkiva kuvataiteilija voi työskennellä ilman sanoja ja kirjallisia lähteitä. Kuvat ovat hänelle avoimia ikkunoita menneisyyteen. Rakentamissani näkymissä on usein läsnä vaikeasti määriteltävää outoutta ja surrealistisia tunnelmia. Tunsin, että valokuvakollaasini raottivat näkymää suoraan vuosisadan alun ihmisen mieleen.
Menneisyys on silti tavoittamaton, kuin kaukainen ja outo toinen "maa"
Lajien synty (2011)
The Origin of Species
Lajien synty
Samaa tahtia, kun eläimiä kuolee sukupuuttoon, syntyy teollisia lajeja exponentiaalisella vauhdilla lisää.
Kuten vaikkapa lenkkitossuja. Ne ovat tavarataivaan planktonia, markkinatalouden symboleita puhtaassa muodossaan.
Ne ovat ensimmäisiä asioita, joita lapset vertailevat keskenään. Lenkkitossu symbolisoi elämän hallintaa, ja lupaa tervettä elämää. Siihen sisältyy ajatus tasa-arvosta, sillä jokaisella on varaa hankkia jonkinlaiset lenkkitossut, ja niitä käytetään molemmilla pallonpuoliskoilla Kun sitten tarkastelee tuotetta aivan läheltä huomaa, että jokaiseen neliösenttimetriin on uhrattu korkeinta teknologiaa ja huippusuunnittelua. Jopa käytössä näkymättömät kengän pohjatkin ovat taideteoksia. Lenkkitossutarjonnan monimuotoisuus vetää vertojaan lähes luonnonvalinnalle. Jatkuva lajien synty tarjoaa vaikuttavia esteettisiä elämyksiä
Näen nämä esineet orgaanisina ja tavaraviidakon eläiminä. Lajien synty on kuvia kulttuurista, jota kiinnostaa esineiden täydellistyminen, ei niinkään asioiden täydellistyminen.
The Origin of Species
A symbol of market economy in its pure form: Running shoe. They are the first things that children compare amongst each other.
The running shoe symbolises the control of ones life and promises healthy living. It contains the notion of equality, as everyone can afford to purchase some kind of running shoes and they are used in both hemispheres.
When you examine the product up close, you notice that every square centimeter is an accumulation of the highest technology and top design. Even the unseen sole of the shoe is a work of art.
The multiplicity of running shoes available is almost comparable to natural selection.
The continuous creation of brands offers impressive aesthetic experiences.
When one delves into the topography of running shoes, you get a faultless landscape from the surface structure, where the enchanting industrial surface gleams.
The Origin of Species are pictures of a culture, that is interested in the perfection of objects rather than the perfection of matters.
Alkuperä (2010)
Origin
Museum as time machine.
Alkuperä
Voidaan sanoa että omat ja lainatut muistot yltävät 100-150 vuoden taa. Sitä vanhemmat asiat ovat jo ylimuistoisia ja kunkin elävän ihmisen kokemuksellista esihistoriaa, historiankirjojen historiaa.
Olen kuvannut turisteja kohtaamassa menneen ajan arjen pysäytetyssä museoajassa. Kävijät ovat läpikulkevia välähdyksiä, väliaikaisia ja epätodellisempia , kuin monisatavuotinen talo.
Tuollaisen talon rakennelmat ovat niin tarkoituksenmukaisia, että jokaisella saumalla ja liitoksellakin on tehtävänään ihmisen hengissä pitäminen . Nyt nuo huoneet ovat vieraita, emmekä selviäisi torpan arjesta kunnialla. Emme tuntisi edes monien tarvekalujen käyttötarkoitusta., vaikka meidän juuremme ovat tuolla savun hajussa, aivan muutaman sukupolven takana.
Museoitu rakennus, joka on vanhempi kuin omat isovanhempamme, toimii parhaimmillaan eräänlaisena arjen aikakoneena, joka antaa nykyeläjän palata historian hämäriin.
Apocatastasis (2002)
You can"t rewind the wheel of progress, but you can swerve it to either side. Apocatastasis is a fiction, that there will be a time when everything reverts to its former state. These images take us to the shore of the Great Ocean, where the view is almost the same as it used to be over the prime sea in the beginnings of time. But something is still left from the old world. It creaks at its joints, before the last details have been repaired, and everything returns as before.
apocatastasis ( Greece= 1. restoration, re-establishment, renovation 2. return to previous condition)
Construct, 2001
Nameless rooms in construction sites.
Katsoin kerran rakennustyömaan suojapeitteen taakse. Siellä oli maailma täynnä nimettömiä huoneita. Ne olivat ihmiset maailmasta erottavia kammioita, joihin johdot tuovat ilman veden, lämmön, valon sekä äänen ja kuvan ympärillä kohisevasta maailmasta. Suuntasin kamerani kohti rouheaa betonia. Tumman sisällön sijaan minua alkoi kuitenkin johdatella värin ja valon polku, ja siltä suunnalta löytyi kummaa kauneutta rujosta, nimettömästä paikasta.
CONSTRUCT rajaa outoja palasia suomalaisen uudisrakentamisen vuosilta 1996-1999.
Morality and Architecture I (1988)
Moraali ja arkitehtuuri I
Moraali ja arkkitehtuuri kertoo moraalittomuuden herkän rajan rohkeasti ylittäneestä ajastamme, maailmasta, jonka eettiset horjahtelut eivät enää selity hyvinvoinnin pikkupäihtymyksellä.
" Kuinka voisi nyt 90-luvulla, kertoa tärkeistä, vakavista asioista, kun kaikki on ikään kuin aiemmin jo sanottu?"
Moraali ja arkkitehtuuri rakentuu värikuvista ja niihin liittyvistä lauseista, jotka ovat lainauksia lehdistöstä, radiosta, raamatusta ja mainoksista. Inkinen luo yllättäviä, painavia yhteyksiä, jotka osoittavat, syyttävät, kysyvät ja ihmettelevät.
Morality and Architecture II (1992)
Moraali ja arkkitehtuuri II
Miltä tuntuu, kun päivittäin katoaa asioita, jotka tekevät elämän elämisen arvoiseksi?
Miltä tuntuu elää maailman demokraattisimmassa, turvallisimmassa ja lähes puhtaimmassa osassa maailmaa?
Moraali ja arkkitehtuuri II on elämää partakoneenterällä, käsittämätöntä rakennemuutosta ja utopistista vastarintaa.
On melkoisten pirskeiden jälkeinen aika ja maksun aika.
Osmo (1988)
Valokuvanäyttely OSMOn voisi määritellä yhdellä tasolla tutkivan kypsän aikuisuuden käsitettä, suomalaisen miehen suhdetta kaupunkiympäristöön, mutta OSMO kertoo salavihkaa myös paljon muusta.
Kuvissa esiintyvä hahmo liikuskelee kaupungissa, oudoissakin paikoissa, tehden milloin hauskoja, millon hartaita asiota. Vaivattomasti harmaapukuinen mies ylittää arjen rajan, ja hyppää tilanteesta toiseen. OSMO kertoo paljon maailmasta sillä, että Osmolla ei ole kiire. Osmolla on aikaa. Osmo on kannanotto elämisen mahdollisuuksiin tässä maailmassa.